sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ajatuksia suomalaisuudesta


Olen joutunut pohtimaan syvällisesti sanan suomalainen merkitystä. Onko tuo sana raaka-aineen tai tuotteen nimen eteen liitettynä tae laadusta? Vastaan, että ei. Sana ei tee laatua mistään, ellei laatua tehdä. On aivan sama mitä yrityksen katolla lukee, jolleivät ihmiset yrityksen sisällä tee asioita joista laatu, asiakastyytyväisyys ja luottamus tekemiseen syntyvät.
 

Me Lagerbladilla olemme perustaneet yrityksen, jonka tarkoitus on alusta asti ollut valmistaa tuotteita, jotka olisivat sen oloisia, makuisia ja näköisiä, kuin ne olisivat itse tehtyjä. Sen eteen teemme joka päivä kovasti töitä. Virheitä tulee, sitä en kiellä, mutta ne on korjattava ja niistä opitaan. Meidän onnemme on, että meillä on töissä erilaisia ihmisiä, jotka ajattelevat samansuuntaisesti tekemisistämme. Jokaisen tahtotilana on tehdä hyvällä sykkeellä Lagerblad-laatua. Henkilökuntamme on yrityksemme sydän, josta haluamme pitää huolta. Suurkiitos koko porukalle!
 

Meille Lagerbladilla raaka-aineen ensiluokkainen laatu on aina tärkeämpi kriteeri kuin alkuperämaa. Haluamme myös käyttää kotimaista raaka-ainetta mahdollisimman paljon. Käytössämme on kotimaisten lypsynsä lopettaneiden lehmien ja rotukarjaksi kasvatettujen eläinten lihaa, kalaa suomalaisista järvistä ja merialueilta, metsiemme riistaa, liharaaka-ainetta tuntureilla käyskennelleistä poroista, peltojemme juureksia, kanaloittemme munia ja kanoja, broilereita, possuja, maitotaloustuotteita ym. Laatutuotteet vaativat laadukkaat raaka-aineet. Huonosta ei voi tehdä hyvää, mutta hyvästä voi tehdä huonoa. Meidän tehtävämme on löytää raaka-aineet, jotka sopivat tuotteisiimme ja täyttävät asiakkaidemme, meidän ja tuotteidemme niille asettamat vaatimukset.
 

Itseäni ihmetyttävät keskustelun sävyerot. Kun puhumme EU:sta ja siihen liittyvistä asioista, olemme kovin eurooppalaisia ja yhteisöllisiä. Kun puhutaan eurooppalaisesta raaka-aineesta, se muuttuukin ulkomaalaiseksi. Miksi? Eikö kannattaisi vain etsiä parasta laatua Euroopasta, johon mekin kuulumme ja olemme osana sitä. Oman kokemukseni perusteella paras laatu löytyy useimmiten omasta maasta mansikasta, eli Suomesta.
 

Haluaisin herättää myös ajatuksen siitä, kumpi on parempi; Tehdä tuotteita Suomessa osittain eurooppalaisesta raaka-aineesta, vai tehdä tuotteita suomalaisesta raaka-aineesta ulkomailla? Onko tuote suomalainen, jos se on kehitetty täällä ja valmistettu Aasiassa?
 

Kaikkea hyvää ja Suomi nousuun!
 

T: Timo

torstai 22. tammikuuta 2015

KEITTIÖMESTARIN KAUHASTA

Tässä keittiössäme kehitetty resepti Lagerblad Lammaspullista talvipäivän ruokapöytään! Samaisen reseptin löydät myös tammikuun Pro Resto -lehdestä.

LAMMASPULLAT PERUNARÖSTIPESÄSSÄ





















4 annosta

600 g Lagerblad Lammaspyöryköitä
valmista hyvää punaviinikastiketta


HAUDUTETTU PUNAKAALI
400 g punakaalia suikaloituna
100 g punasipulia suikaloituna
12 kpl Lagerblad Chorizopyöryköitä
2 rkl punaviinietikkaa
3 rkl hunajaa
200 g ranskankermaa
40 g voita
suolaa


Sulata voi laakeassa kattilassa ja lisää joukkoon kaali- ja punasipulisuikaleet.
Kuullota hetki sekoittaen ja lisää joukkoon punaviinietikka ja hunaja, mausta
suolalla. Anna hautua pienellä lämmöllä lähes kypsäksi, lisää joukkoon chorizo-
pyörykät sekä ranskankerma ja kypsennä loppuun.


PERUNARÖSTI
600 g Rosamunda-perunoita kuorittuna
100 g sipulia kuutioituna
voita ja rypsiöljyä paistamiseen
suolaa ja mustapippuria


Raasta perunat ja lisää joukkoon sipulikuutiot. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita hyvin ja purista perunamassasta neste pois. Muotoile perunaröstistä
lettu ja paista voi-öljyseoksessa kauniin ruskeaksi. Kypsennä perunaröstiletut
180-asteisessa uunissa kypsäksi.

RUUSUKAALILISÄKE
120 g ruusukaalia
1 rkl hunajaa
20 g voita
1/3 rkl timjamia
suolaa

Poista ruusukaaleista uloimmat lehdet ja halkaise pituussuunnassa. Nosta ruusukaalit
suolalla maustettuun kiehuvaan veteen ja anna kiehua noin 2 minuuttia. Nosta kaalit
kylmään veteen jäähtymään. Valuta ruusukaalit ja paista miedolla lämmöllä voissa
kauniin ruskeaksi. Mausta hunajalla,timjamilla sekä suolalla.